Valmentaja Ira

iloa ratsastukseen parantuneen fysiikan ansiosta

Hei Tähtiratsastaja!


Olen Ira Heinonen-Virkalevo, urheiluhieroja ja personal trainer, joka tunnetaan aidosta halusta auttaa ratsastajia luomaan itselleen vahva, tasapainoisen ja liikkuvan kehon, jonka avulla ratsastuksesta saa enemmän iloa.

Hevoskärpänen puraisi minua vuonna -99, mistä lähtien olen vuosien varrella ollut enemmän ja vähemmän tekemisissä hevosten kanssa. Valmistuin vuonna 2014 personal traineriksi, ja muutama vuosi myöhemmin sain ajatuksen yhdistää itselleni rakkaan harrastuksen (ratsastuksen) ja työni valmentajana. Tästä ajatuksesta syntyi K & K Ratsastus.

Ratsastajan kunto vaikuttaa myös hevosen hyvinvointiin

Eräänä päivänä ratsastustunnin jälkeen aloin miettiä, kuinka voisin yhdistää rakkaan harrastukseni sekä työni liikunta-alanammattilaisena. Pieni ajatus ratsastajien fysiikkavalmennuksesta alkoi hiljalleen muodostua päässä ja seuraavana päivänä vietin tovin aikaa netissä etsiessä tietoa ratsastajan oheisharjoittelussa. Tuolloin jouduin kuitenkin toteamaan, ettei tietoa ollut kovinkaan paljon tarjolla.

Olemme kautta aikojen keskittyneet treenaamaan hevosemme huippu kuntoon sekä huoltaneet rakkaita kauraturpiamme myös palauttavilla hoidolla. Mutta siinä sivussa olemme unohtaneet oman kuntomme ja hyvinvointimme. Eikä puutteellinen tiedonsaanti varmasti ole auttanut ratsastajan oman fysiikan kehittämisessä.

Totuus on kuitenkin se, että ratsastajan fyysisellä suorituskyvyllä on paljonkin merkitystä hevosen selässä ollessamme. Ratsastus on taitolaji, minkä takia fyysisellä kunnolla on vaikutusta siihen kuinka ratsastustaitoja voidaan omaksua sekä oppia. Voidaankin sanoa, että hyvä ratsastajan fysiikka on pohjana hyvälle ja taitavalle suoritukselle. Tämän lisäksi hevosystäväsi kiittää omasta hyvästä kunnostasi, sillä sinun oma kuntosi heijastuu suoraan myös mm. hevosesi kykyyn liikkua.

Valmentajana oma missioni on lisätä tietoa ratsastajien oheisharjoitteluun liittyen sekä auttaa sinua parantamaan kuntoasi sekä liikkuvuuttasi, jotta pystyt kehittymään entistä paremmin omassa lajissasi sekä saat enemmän iloa ratsastuksesta.

Koulutus

• Liikkuvuusvalmentaja, 2022 
• M-Circuit-ohjaajakoulutus, 2022
• Tervettä suorituskykyä-koulutus, 2017
• Painonnoston ohjaajakoulutus 1, SPNL 2017
• Faskiaalisten manuaalitekniikoiden perusteet, 2017
• Kahvakuula ohjaajakoulutus 1, SPNL 2016
• Fascia- ja Foam roller-ohjaaja, 2016
• Raskausajanhieronta, 2016
• Personal Trainer, Tsemppari 2014, kurssin priimus
• Restonomi, Savonia-AMK 2013
• Liikuntalääketieteen perusopinnot, Itä-Suomen Avoin Yliopisto 2010
• Urheiluhieroja, ISLO 2008

Sekä muita lyhyempi koulutuksia mm.

• Anni Vuohijoen painonnosto seminaari, 2020
• Ratsastajan kehonhallinta, 2020
• Lajiharjoitteluun tukea kuntonyrkkeilystä, 2019